lauantai 24. heinäkuuta 2021

Imatralleko?

Lomalla ehtii miettiä oman työelämän ulkopuolisia juttuja. Niin tänäkin vuonna. 

Tutustuin Imatraan kunnolla vasta loppukeväästä 2020 Uudenmaan koronasulun päätyttyä. Tuolloin oli pakko päästä pyörähtämään pois Helsingistä. Aiemmin en olisi suunnannut Helsingistä muualle kuin etelään, nyt kääntyi omassa elämässäni uusi sivu. 

Ennen koronaa olin liikkunut ympäriinsä aikuisiällä lähinnä Euroopassa. Kesän 1999 interrail, puoli vuotta Lontoossa töissä 2002, opiskelut vuosina 2004-07 ja 2016-17 Edinburghissa, sekä reissut mm. Italiassa, Briteissä, Irlannissa olivat avanneet muiden maiden kaupunkien ja maaseudun kauneutta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi oli pysynyt mielessäni lähinnä tylsänä paikkana, jonne ei olisi syytä suunnata. Toki opinnot ja työ olivatkin tehneet tutuksi Uudenmaan ohella Pirkanmaata ja Keski-Suomea. Koronan jälkeen en harkinnut kuin reissua Suomessa. 

Suunnaksi toukokuussa 2020 määrittyi Imatra kylpylän ja Saimaan rantojen takia. En katunut. Ihastelin kaupunkia ja maastojen monipuolisuutta sekä kaupungin erinomaista sijaintia alle 3h päässä Helsingistä sekä autolla että junalla. 

Pikakelaus kesään 2021: 

Kävimme kesällä 2020 uudelleen Imatralla, viihdyimme sekä palvelujen että luonnon parissa. 

Ostimme puolisoni kanssa kakkosasunnoksi alle sadantuhannen hintaisen omakotitalon (kiitos pankki!) Imatralta syksyllä 2020. 

Autoin kaupunkia järjestämään opiskelijahaasteen vuodenvaihteessa 2020-21. 

Viihdyin Imatralla talvikuukausina hiihtäen, kylpylöiden ja lasketellen. 

Otin osaa puolitosissani kaupunginjohtajahakuun keväällä 2021 (puolitosissani, koska en olisi muuttanut pysyvästi kaupunkiin). 

Viihdyin Imatralla keväällä lenkkeillen ja seuraten lumien ja jäiden sulamista. 

Viihdyn kesällä Imatralla uiden Saimaassa, juosten ja pelaten eri pelejä monilla pallokentillä. 

Olen todella ihastunut kaupunkiin. 

Samaan aikaan alkuvuoden tilastot Imatralta kertovat, että ikääntyvän väestön luonnollisen poistuman ja muuttoliikkeen seurauksena väkiluku näyttäisi vähenevän myös 2021 noin 400 hengellä. Työpaikkatilastot kertovat, että perinteisesti kaupungissa työllistäneet teollisuudenalat vähentävät automaation myötä työvoimaa ja matkailuala ei ole onnistunut korvaamaan näitä aloja. 

Mitä pitäisi tehdä? Ehdotan: "Osta vene."

Imatran mahdollisuudet tiivistyvät sanoihin "osta vene". Toisin kuin naapurikuntien ratkaisu, rantatontit, Imatran rantaviiva on lyhyt ja jo valmiiksi paljon teollisuudelle luovutettuna. Raha jonka ostaja säästää rantaviivatalostaan, on käytettävissä veneilyyn. Ja veneilyyn Imatralla on mitä parhaimmat olosuhteet, erityisesti Saimaalla sijaitseva venesatama muutaman kilometrin päässä juna-asemalta. Imatralla onkin tarjota kohtuuhintaisia asuntoja ja taloja vehreässä ympäristössä palvelujen parissa alle kolmen tunnin juna- ja automatkan päässä Helsingistä. Täydellinen paketti palveluja ostamaan tottuneelle kasarin lapselle. Junamatka tarjoaa mahdollisuuden etätyöskentelyyn matkan aikana, seikka joka tulevaisuudessa tulee olemaan entistä painavampi tekijä. 

"Osta vene" on viesti ihmisille löytää paikkansa kaupungissa, jonne kansallisihme heidät houkutteli pyörähtämään. 

"Buy a boat" viestii LUTin ja LABin kampuksen opiskelijoille, että kaupunki kutsuu tulevat osaajat kaupunkiin luomaan uutta, menestymään ja pärjäämään. Erinomaiset yhteydet tarjoavat  pääkaupunkiseudun yrityselämän asiakaspotentiaaliksi. 

Tietotyön perinteet ovat Imatralla ohuehkot, mutta "osta vene" osuu myös siihen kohdeyleisöön. Vehreät Saimaan rantametsät kutsuvat viihtymään Imatran monipuolisten palvelujen äärellä, myös veneen ollessa talviteloilla. 

Kesäloman 2021 päättyessä palaan mielelläni dynaamiseen, monien bisnesmahdollisuuksien Helsinkiin. En voi kuitenkaan olla miettimättä miten suuren askeleen olen ottanut viimeisen 14 kuukauden aikana. 

Olen avannut silmäni Suomelle. 

On monia paikkoja, joissa on vastaavasti suuria mahdollisuuksia kuten Imatralla on. Samalla näitä taantuvia paikkakuntia yhdistää Imatran tavoin tehdasalueen hiipuminen työllistävänä voimana ja korkeakoulujen puute. Mietin Imatran kohdalla miten parempi Helsinkiin ja Skinnarilan kampukseen linkittyminen voisi avata uusia ovia kasvulle. Toisaalta kuihtumisen dynamiikka, trendien kääntäminen on mitä suurin haaste eikä siinä juuri ole paikkakunta Suomessa onnistunut - ainakaan olematta onnekkaasti yliopistokaupungin kehyskunta tai tarjoamatta suurelle investoivalle yritykselle lokaatiota. 

***

Huomaan, että ensimmäistä kertaa odotan pimenevää loppusyksyä positiivisella ajatuksella. Viikonloppuisin on mahdollisuus sytyttää tuli takkaan iltojen pimetessä. Kenties käydä hiihtämässä jo marraskuussa ensi lumen ladulla. Imatralla. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti